Unto Kupiainen

Peeveli taivaassa

Peevelit on aikaisemmin kaikki pätsiin pantu. Vain vakaville varattu on taivaan pyhä mantu. Mut ikävä ja huomattavan pitkäpiimäinen on huumoriton valtakunta tuhatvuotinen.

Ja siksi Pietari.

Niin, siksi pyhä Pietari tään yhden peevelin päästi sisäpuolelle kuin herranenkelin. Niin tapahtui - ja tekoonsa on Pietarilla syy, johon muuten oikeutetut moitteet kilpistyy.

Näät rakastui se peeveli vaellellessaan ja kaiken mitä teki, teki ihastuksissaan. Ja yhtään jalanjälkeä ei aikaisemmin maa voi näyttää niissä asioissa yhtä upeaa, niin puhdasta ja valkeutta pelkkää hohtavaa kuin peevelin sen tytön luo ja tytön luota pois. Kuin harppu ois se lemmentie, jos jalanjäljet sois.

Siis siksi Pietari.

Nyt enkelit jo taluttavat peeveliä kainoa. Hän oudostellen tepastelee vailla maista painoa. Ja joka puolla humisevat Harput.

Ja peevelillä selässään on pikku siivet sievät - jos ilmaan pomppaa koitteeksi, ne vähäsen jo vievät - ja pyllyssä on pyrstösulka lysti. Kuin kukonpojan merkki. Ja pyhä Pietari on syrjemmälle seisahtunut tapahtumain vahtiin, kun rauhassa ja itsekseen ja ihan huomiotta nyt poika siinä totuttelee tähän uuteen tahtiin ja pian taivaan olevankin huomaa ihan totta. Ja silloin harppu ojennetaan. Ennen antaa ei saa, niin Pietari on määrännyt. Ja peipposia parvi on harpun kultakielille pyrähtänyt jostain.

Ja Pietari on oikeassa. Peeveli jo veisaa. Hän tytölleen ja enkeleille tytöstänsä veisaa. Ja lumoaa se laulu kohta koko joukon hartaan, ne kaikki herranenkelit. Ja liki taivaan partaan livertää ja pyrähtelee peipposia sata.

Maapallo pyörii alla päin ja päällä linnunrata.

Ja niitten keskivälillä, vain pilvi pieni alla on peeveli, ei korkealla eikä matalalla, vaan juuri siinä, missä kohti toisensa ne leikkaa, hän soittaa, miettii elämää ja monta muuta seikkaa.

Ja hymyillen hän tirkistelee maasta sitä kohtaa, missä pienen tuvan pihaan jalanjäljet johtaa.

Ja taivaasta kun katsotaan, ne niinkuin tähdet hohtaa.

 

Takaisin aloitussivulle pääset klikkaamalla Peeveli-kuvaa!